Hae
Aurora Renvall

Ensimmäinen vuosi vuokrahevoseni Aidynin kanssa

Sisältää mainoslinkkejä

Vuokrahevoseni Aidynn vilahti pikaisesti uudessa blogiesittelyssäni, jolloin lupasin palata aiheeseen ja kertoa hänestä enemmän. Aidynn on ollut osa elämääni jo yli vuoden, ja minusta tuntuu, että tässä on hevonen jonka kanssa saan viihtyä pitkään.

Kerron tässä postauksessa miten löysin Aidynin, mitä mieltä olen Aidynin omistajasta ja mitä kaikkea kuluneen vuoden aikana on tullut puuhattua.

Tältä me näytetään liikenteessä. Aidynin päällä olevan Horsewaren heijastinloimen löydät täältä* ja Christin lampaankarvasatulan täältä*.

Vaikka minulla on kokemusta kaikenlaisista hevosista kuluneen 16 vuoden ajalta, en kuitenkaan ole mikään erityisen hyvä koulu- tai esteratsastaja. Hallitsen perusjutut ja pärjään kaikkien kanssa. Lajeista pidän eniten matkaratsastuksesta. Tykkään seikkailla rennosti, ja 2-3 tunnin lenkit ratsain ovatkin mielestäni parasta heppailua. Siispä ihanneheppani olisi ainakin maastovarma ja oman moottorin omaava.

Edellinen vuokrahevoseni oli todella kiva puolfriisi, mutta valitettavasti sen kotitallilla oli minusta mahdotonta nauttia luonnosta ratsain, sillä ratsastaminen onnistui suurimmaksi osaksi vain vilkkailla asfalttiteillä, ja ilman kevyen liikenteen väylää, minkä vuoksi aloin noin vuosi sitten etsimään uuden maastovarman hevosen lisäksi toiveisiini sopivaa talliympäristöä. Hyvä talliympäristö on minulle sellainen, että hevosen mentäviä maastoja riittää noin 10 kilometrin säteellä.

Aidynn

Vuosi sitten tutustuin satumaiseen, entiseen siitosoriin Aidyniin. Aidynn on rodultaan irlannin cob, ja oriajoilta sillä on 12 jälkeläistä. Aidynin kanssa onnistuu ihan kaikenlaiset lajit kouluratsastuksesta hiihtoratsastukseen.

Huomasin Aidynin omistajan Marian ”etsitään vuokraajaa” -ilmoitusken Vuokrataan/annetaan ylläpitoon hevonen  fb-ryhmässä. En muista enää tarkalleen mitä ilmoituksessa luki, mutta kiinnostuin heti ja laitoin viestiä. Ilokseni Maria vastasi ja sain sovittua koeratsastuksen.

Aidynn asui silloin vielä Tuusulassa, mikä osoittautui ihan loistavaksi, pk-seudun maastoilijan unelmatallipaikaksi.

irlannin cob

Uutta vuokrahevosta etsiessä aina vähän jänskättää tietysti hevonen, mutta myös sen omistaja. Vuokraajan roolissa hevosen omistajan kanssa ollaan paljon tekemisissä, joten minulle on tärkeää tulla hyvin toimeen, ja jakaa ainakin suurimmaksi osaksi samat arvot hevosen pidosta.

Koeratsastus meni erittäin leppoisasti lätäkköisiä, mutta kivoja maastopolkuja talsiessa, ja mukaan lähtenyt omistaja Maria vaikutti tosi kivalta. Ilmoitin ratsastuksen päätteeksi olevani erittäin kiinnostunut jatkamaan, ja näin minut valittiin Aidynin uudeksi vuokraajaksi.

Koeratsastuksesta on nyt kulunut yli vuosi ja takana on yli 500 yhteistä kilometriä.

Ratsastan yleensä kerran viikossa, joskus kaksi. Nyt viime aikoina on tehnyt mieli olla tallilla enemmänkin, ja se johtuu varmaan töiden ja koulutaakan keventymisestä.

Tuntuu erityisen helpottuneelta nyt, kun sain palautettua kaikki kolme lopputyötäni Suomen Eläinkoulutuskeskukselle, missä opiskelen eläintenkouluttajaksi. Kahdesta olen jo saanut hyvät arvosanat, ja kolmannen arvostelua odotellaan vielä. Jee!

Viihdyn tallilla helposti 4-6 tuntia kerralla, joten sekin tietysti asettaa omat rajoituksensa ajallisesti. Selässä tulee vietettyä päivästä riippuen 1, 2 tai 3 tuntia, ja loput ajasta menee hevosta, varusteita ja tallia puunatessa. Nykyisellä tallilla on paljon varsoja ja muita kivoja heppoja, joita myös tykkään (luvan kanssa) pysähtyä rapsuttelemaan.

Muuttopäivänä, kun Aidynn tapasi ensi kertaa uuden tarhakaverinsa, Palleron!

Jos talli olisi lähellä, piipahtaisin mieluusti useammin harjailemassa ja maasta käsin kouluttelemassa. Aiemmin Aidynn asui Tuusulassa, minne minulla kesti ajaa kotoa noin 45 minuuttia. Nyt vastikään Aidynn muutti Porvoon lähelle Askolaan, minne minulla kestää ajaa suunnilleen yhtä pitkään.

Kuten aina, myös Aidynin kanssa molemminpuolisen luottamuksen rakentaminen on vienyt aikansa, ja vieläkin se vahvistuu koko ajan. Vaikka meidän yhteinen aika on ollut pääsääntöisesti hyvin hyvin rentoa, huomaan kuitenkin selkeän eron luottavaisen suhteen rakentumisessa, ja se on minusta todella sydäntä lämmittävää.

Aidynn on oudosti hevosversio meidän Namu-koirasta.

Molemmat ovat lähestulkoon kokonaan valkoisia pienin mustin merkein, molemmilla on ajoittain omia ihme juttuja, kumpikaan ei ole mikään vuoden sylieläin, kumpikaan ei juo talvisin tarpeeksi vettä ja kumpikin on raskasrakenteinen, jatkuvasti uusia ihailijoita keräävä kultapulla.

Aidynn on tosi hyvä koirien kanssa. Kuulemma joskus joku terrieri on roikkunut sen tupsussa, eikä se ollut mikään sen kummempi juttu. Maastoillessa törmätään välillä koiriin ja on tosi helpottavaa tietää, ettei Aidynn pelästy, vaikka koira tulisi lähellekin haukkumaan.

Aidynin omistaja Maria on ihan huippu.

Pitkään hevosia vuokranneet tietävät, että ei ole mitenkään itsestäänselvyys löytää super kivaa vuokrahevosta ja omistajaa.

Itselläni on ollut paljon kivoja vuokrahevosia sekä omistajia, mutta aina ei kemiat kohtaa. Sillon kun henkilö luottaa rakkaan eläimensä toiselle hoitoon, on minusta todella tärkeää kaikkien hyvinvoinnin kannalta, että kommunikaatio pelaa, ollaan molemmin puolin ystävällisiä, pidetään sovitusta kiinni, joustetaan tarpeen mukaan ja ollaan samoilla linjoilla hyvän hoidon suhteen.

Maria on minua joitain vuosia nuorempi ja nätimpi (hahaa, totta puhun!), oikeudenmukainen, luottvainen, välittävä ja hyvällä huumorintajulla varustettu! Kuulostaa nyt taas jostain syystä deitti-ilmoitukselta, mutta tiedoksi vaan, Maria on varattu. Ettekä te kolme sinnkumiestä, jotka olette tänne josyain syystä eksyneet tätä lukemaan, oikeasti edes halua tapailla heppatyttöjä – se on kallista, eikä niitä usein edes näe, koska ovat aina tallilla..

aidynn jouluseppele kaulassa marian kanssa

Ihana joulukuva Aidynista ja Mariasta viime joulukuulta! Kuvaaja: aaveen.net

Minusta on tosi kivaa, että Maria on Aidynin tallilla töissä, sillä on mukavaa jutella ja kätevää kysellä, kun kuitenkin haluan aina varmistaa joitain asioita ruokintaan tai sen päivän hoitoon liittyen. Erittäin kivaa on kun Maria välillä lähtee mukaan maastoilemaan! Muutkin tallilaiset ovat tervetulleita liittymään seuraan, mutta etenkin Marian kanssa on kivaa mennä ja näyttää kaikenlaisia löytämiäni reittejä, sekä tietty sekin bonus, että omistaja saa paremman kuvan siitä mitä ja miten hevosen kanssa puuhataan.

Uudella tallilla on hyvä hoitokäytävä, iso kenttä ja lupaavat maastot.

Päivän lopuksi kirjoitan aina hoitovihkoon tiivistelmän päivän treenistä, sekä omat ja hevosen fiilikset, plus muut huomiot. Olen myös jakanut Marialle Sportstrackeriini oikeudet, sillä käytän sitä lähes joka kerta ratsastaessani. Maria lukee tosin maastokarttaa yhtä hyvin kuin minä osaan kengittää, joten kai siitä lähinnä olisi hyötyä jos sattuisi jotain, ja muiden paikalle pääseminen helpottuisi reitin avulla.

Ratsastaessani mietin turvallisuutta tosi paljon.

Täytyy vielä täälläkin hehkuttaa miten kivaa tupsujalan kanssa on elää, kun ei tarvitse laittaa erillisiä suojia jalkoihin. Edes pahamaineiset hakkuualueet eivät aiheuta haavatilanteita, kuten herkkäjalkaisten perusheppojen kanssa helposti käy, jos heppa sattuu astumaan väärän oksan viereen. Aidynin kanssa voi painaa ihan mistä vaan pöpeliköstä, jolloin todennäköisin loukkaantuminen on, että itse tyyliin sokeudun oksista. 😀 Pyrin kuitenkin välttämään sokeutumista (välillä kyllä toivon, että olisin laittanut laskettelulasit päähän) ja kovin epätasaista maastoa. Etsin metsästä polkuja, ja valitsen sopivan pehmeitä alustoja mahdollisuuksien mukaan.

Nyt aikuisella ja viisalla iällä ratsastan kunnon turvakypärän, turvaliivin, heijastinliivin, turvajalustimien, erilaisten muiden heijastimien, ledivalojen ja vakuutuksien suojelemana. Näistäkin voisi joskus kirjoitella omaa postausta, terveisin välineurheilija.

Hassua kyllä, hevosen kanssa urheilisin mieluiten kokonaan ilman välineitä, mutta sepä ei ole terveydellisistä ja turvallisuussyistä kovin mahdollista.

Uusi talli, uudet seikkailut

Tähän mennessä olen ratsastanut uudella tallilla vain neljästi, joten uusia maastoreittejä riittää löydettäväksi vielä pitkään.

Juuri nyt lumi vähän hankaloittaa metsässä samoilua, kun ojien sijainnista, syvyydestä ja leveydestä ei ole mitään tietoa, eli ihan joka paikasta ei uskalla oikaista.

Umpihangessa eteneminen on hevoselle todella raskasta. Toisaalta hankitreeni on hyvää treeniä, joten kai siitä pitäisi nyt vaan nauttia. Uudessa ympäristössä tekisi kuitenkin mieli edetä nopeammin uusia reittejä löytäen, joten tuntuu vähän tyhmältä sanoa, mutta odotan kevättä. Yleensä odotan hevostelun osalta nimenomaan talvea, sillä lumimaisemissa ratsastaminen on vaan niin kaunista. Nyt tosin kuluneen viikon aikana tiet ovat olleet jäässä ja keli luokkaa loskasade. Sellaista se maastoratsastajan elämä maneesin ulkopuolella on. 😀

Hevostelusta on tarkoitus kirjoittaa enemmän, joten kommenttiboksi on avoinna aihe-ehdotuksille! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *